Kustannustuki 3, KATSO-valtuutus ja verohallinnon pankkitili

Korona-pandemiaan liittyvä kustannustuki 3

Valtionkonttorin kautta haettava kustannustuki on saatavilla lähes kaikille toimialoille, kaiken kokoisille yrityksille ja myös liiketoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja säätiöille.

Tukikausi on 1.11.2020 – 28.2.2021, jota verrataan tilanteeseen 1.11.2019 – 29.2.2020. Vertailulaskenta vaihtelee, mikäli yritys on perustettu vertailukaudella tai myöhemmin.

Tuen saannin pääehtoina on tuen piiriin kuuluva toimiala, yrityksen liikevaihdon lasku on ollut yli 30 % ja kiinteiden kulujen on oltava tukikautena vähintään 2.000 euroa.

Tiliportaan kirjanpitäjä voi tehdä tukihakemuksen puolestasi, mikäli olet antanut ensin suomi.fi valtuutuksen.

Mitä kannattaa tehdä

  • Suosittelemme harkitsemaan tuen hakemista, mikäli korona-pandemia on vaikuttanut yrityksen toimintaan.

KATSO-rekisterin valtuutukset poistuvat lopullisesti elokuussa

Usean jatkoajan jälkeen viranomaiset ovat ilmoittaneet, että Katso-tunnistetta ja Katso-valtuuksia ei voi käyttää 1.9.2021 alkaen. Ainoa tapa hoitaa ilmoituksia verottajalle ja muihin viranomaisiin on suomi.fi valtuutus.

Huomasimme, että Tiliportaan asiakkaissa on muutama, joilta emme ole saaneet vielä suomi.fi valtuutusta ja laitamme heille vielä erillisen sähköpostin. Mikäli emme saa suomi.fi valtuutusta emme pysty hoitamaan taloushallintopalveluita 1.9.2021 eteenpäin.

Mitä kannattaa tehdä

  • Varmista, että valtuutukset on kunnossa

Älä maksa verohallinnon Osuuspankin tilille

Verohallinto ohjeistaa tarkistamaan, ettei verkkopankkiin ole tallennettu verojen maksua varten virheellistä Osuuspankin tilinumeroa. Tilinumero on poistunut käytöstä viime vuonna. Osuuspankin tilinumerolle tulevat maksut palautuvat takaisin maksajalle 1. kesäkuuta alkaen eikä verohallinto niitä saa.
Verkkolaskuna tai e-laskuna vastaanottamissasi verojen laskuissa pankkitilimuutos on jo huomioitu. OmaVeron kautta maksetut maksut ohjautuvat automaattisesti oikealle Verohallinnon tilille

Mitä kannattaa tehdä

  • Poista Osuuspankin tilinumero järjestelmistä ja korvaa se verohallinnon Danske Bankin tai Nordean tilinumerolla.

Piditkö artikkelista?

Jaa artikkeli eteenpäin haluamaasi mediaan.