Apteekkien taloushallinto oy

Apteekkarien ideoima uudistettu tilitoimiston konsepti

-lähellä apteekkisi arkea

Tuomme tilitoimiston apteekkiisi

Lähellä apteekkisi arkea

Uudistimme tilitoimiston konseptin, jotta tilitoimisto palvelisi paremmin juuri apteekkialaa.

Perinteisen ja vankan tilitoimistokokemuksen lisäksi uudistimme hinnoittelumallin – haluamme jakaa tilitoimiston digitalisaatiosta koituvaa taloudellista hyötyä myös apteekkareille.

Perinteisen palkanlaskun ja kirjanpidon lisäksi tarjoamme uudistetussa konseptissamme apteekkarin avuksi mm. talouspäällikköpalvelun.

Oma talouspäällikkösi ymmärtää  liiketoimintasi kokonaisuuden

Talouspäällikkö on yhteyshenkilösi tilitoimistossa. Jos apteekkarille tulee huoli tai kysymys, hän tietää aina kenelle soittaa.

Oma talouspäällikkösi myös koordinoi kaikkia tarvitsemiasi palveluja, esimerkiksi talouden verosuunnittelua ja lakiasioita.

Talouspäällikkösi käy apteekkarin tai johtoryhmän kanssa läpi esimerkiksi kuukausiraporttia ja avaa lukujen merkitystä sekä tekee tarvittaessa ehdotuksia toimenpiteistä.

Apteekkarien suunnittelema tilitoimistokonsepti:
  • Palkanlasku
  • Kirjanpito
  • Oma talouspäällikkö
  • Oma yhteyshenkilö, joka koordinoi palveluja
  • Uudistettu hinnoittelu- digitalisaation hyödyt apteekkarille

Palvelemme apteekkareita joustavasti koko Suomessa.

Missä tahansa yrityksesi sijaitsee, ota yhteyttä ja
kysy lisää palveluistamme!

apteekkialan konkarit toimivat

SINUN TUKENASI!

Yli 20 vuoden kokemus apteekkialasta

Yhtiön omistajat ovat muodostaneet ainutlaatuisen osaamisen palvelukonseptin, joka

täydentyy henkilökohtaisella kokemuksella ja apteekkialan laajalla tuntemuksella.

Asiakkuusjohtajamme Mikko Törmä on ollut perustamassa ensimmäistä apteekkialan henkilöstövuokrausyritystä (Farenta) ja hänellä on laaja liiketoimintatuntemus myös lääkehuollon puolelta.

Mikolla on takanaan laaja kokemus lääketeollisuuden liiketoiminnan kehittämisestä. Mikko Törmä on toiminut Oriolan lääketeollisuuden palveluiden liiketoimintajohtajana ja hänellä on siis vankka kokemus myös (pörssiyhtiön) ison lääkealan toimijan taloudesta.

Liiketoimintajohtajana hänellä oli vastuullaan lääketeollisuuden palveluiden taloudellinen kannattavuus.

Mikko on koulutukseltaan myös farmaseutti ja työskennellyt noin 10 vuotta apteekissa tiskin takana. Mikko tuntee apteekin arjen.

Myös pääjuristillamme on syvä apteekkialan tuntemus ja 30 vuoden kokemus apteekkarien vero- ja lakiasiain neuvonnasta.

APTEEKKIKIRJANPIDON TUNTEMUS

Tarjoamme kaikille suomalaisille apteekkareille oman henkilökohtaisen talouspäällikkö -palvelun.
Uusi tilitoimisto konseptimme sisältää kaikki taloushallinnon palvelut kirjanpidosta järjestelmäpalveluihin.

Veroneuvonta ja raportointi muodostavat taloushallinnon kulmakiven yhdistettynä
apteekkialaa parhaiten palvelevaan omaan järjestelmään.

Ota yhteyttä

tukenasi toimivat apteekkialan ja kirjanpidon konkarit

Soita ja jutellaan lisää
tai lähetä yhteydenottopyyntö:

Apteekkien taloushallinto oy